huomenta

Hei! Tulin taas tajuihini blogi-elämän suhteen. On ollut kiireitä muilla tasoilla. Ja paljon seesteisiä kausia, ajantuhlausta, mutta suurimmaksi osaksi kiireitä.
Olen opiskellut ja rellestänyt paljon, niiden vuorottelu taitaa olla minun tapani olla olemassa. Pakenen ihmisiä kirjojen ääreen ja kirjoja ihmisten ääreen. Näännytän itseni ja sitten ravitsen yli tarpeiden.
Minusta on tuntunut kovin keskeneräiseltä ja repaleiselta pitkän aikaa. Johtuipa se sitten itsensä ylianalysoimisesta tai siitä että todella olin rikki, pikkuhiljaa on alkanut tuntua paljon eheämmältä. On antanut itselleen luvan olla keskeneräinen, epäjohdonmukainen ja ristiriitainen. Ei tässä ole mikään kiire oppia ihmisenä olemista, se tapahtuu pikkuhiljaa.
Kevät on läpäissyt minut aikoja sitten ja surisen paikasta toiseen täynnä energiaa ja hymyä. Ensimmäinen yliopistovuosi on takana ja oikeastaan tuntuu siltä kuin olisin oppinut jotain.
Uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa kokee nautinnollista vuorovaikutusta. Ajatuksia ja energioita virtaa. Olen luonut jonkin verran ja siivonnut hiukan ja istunut kuppiloissa ja puistoissa ja milloin missäkin.
Olen aika onnellinen. Täällä minun elämässäni on mukavaa :)

Ajatuksia vapaudessa

Kalenterini tyhjenee,
minulla olisi aikaa ja resursseja.
Mutta jokin ei vielä valmistunut
ottamaan lisää sisälle.

Tehokkuus kemikaalien sisälleotossa,
vitamiinien, alkoholin, nikotiini-huumeen.
Proteiinin.
Ymmärryksen ihmisten välillä.
Naurun.

Olen kylläinen monien suhteen.
Tai pitänyt itseäni hengissä.
Ja joitain näistä ainesosista vaatii sielu,
joitain fyysinen minussa.

Ja sitten kun antaa itsestään,
huomaa, ettei pysty määrittelemään minuuttaan.
Persoonallisuuteni piirteet ovat olemassa tilanteissa,
eivät minussa.

Totuus on tarua.. no ainakin hyvin ihmeellistä

Asioita tapahtuu jatkuvasti. Minulle ja minusta johtuen. Liian isoja asioita ja ehdottomasti liian nopeasti.
Olen tullut viime aikoina entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että elämäni on sketsisarja. Toisinaan hyvin mauttomalla huumorilla höystetty.
Episodeja toisensa perään. Ajattelin, että kohta alkaisi seesteinen kausi. Mutta jotain uutta hyvin pitkällistä käsittelyä vaativaa putkahtaa esiin. Ja taas jotain uutta. En ehdi kerätä itseäni, tai oikeastaan edes samaistua edelliseen tapahtumaan. Minun emotionaalinen läsnäoloni taisi jäädä jonnekin viime tammikuun paikkeille. Eikä järkikään aivan ajan tasalla voi olla.
Ajaudun tilanteisiin. Kaikki tuntuu kovin kontrolloimattomalta.
Voin kertoa tapahtuneista asioista symbolein, mutta sanat ovat minulle tyhjiä. Ehkä niiden vastaanottajat ymmärtävät ne paremmin. Tuntevat ne paremmin ja tekevät niistä totta.
Olen jossain määrin irrallinen elämästäni. Subjektiksi naamioitu objekti, joka toimii näennäisen vapaasti. Merkityksettömyyttä. Onttoutta. Läpinäkyvää.
Hyvin outoa.
Ja minä myös muutun. Tai pysyn liian samana. En voi suunnitella tulevaisuutta, koska en ehdi kokea mitä todella haluaisin. Ja koska irralliset tapahtumat heittelevät minua.
Enkä sano, että kaikki johtuu minun ulkopuolisista seikoista. Välttämättä mikään ei johdu. Mutta en hallitse itseäni. En ymmärrä syitäni tai seurauksiani.
Huh.
Mutta. Katsotaan huomenna mitä tulee vastaan. Ja yritetään ymmärtää se, mikä ehditään.

Akateemisen ajantuhlauspelin säännöistä

Ylilyövän kirkas aurinko säteilee kellastuneiden lehtien läpi. Kaiken kuolevan ja muuntuvan tuoksusta mieleeni tulevat lastentarha-aikojen kurahousut ja pieni mystisyyden kehä, jossa silloin elin.
Nyt minulla on pitkä vakosamettitakki ja laukku, johon asialliset paperit mahtuvat rypistymättä. Joku ohikulkija saattaa luulla minua aikuiseksi..
Tiedonjanoni keskeyttää toisinaan epäilys siitä, olenko sittenkään oikeilla jäljillä. Kun pysähdyn, näen erittäin selvästi ne kaavat ja sen vaihtoehtoisen logiikan, jonka puitteissa tiedettä tehdään. En usko siihen ylivertaisena tai minään sellaisena, joka sivuaisi totuuden ydintä.
Kulttuurirelativismi hajottaa ihmisen tietämättömäksi. Mitään tutkimusta ei loppujen lopuksi voida yleistää mihinkään muuhun tilanteeseen, kuin siihen nimenomaiseen aikaan ja paikkaan, yksilölliseen historiaan ja näkökulmiin, joissa tutkimus alunperin toteutettiin. Ja kritisointiin löytyy aina vielä jokin osatekijä, jota ei olla otettu huomioon. Tai tiukan paikan tullen juuri se, ettei tutkimus laajuudessaan anna yleislinjausta mistään.
Ja herra Einstein tuhahti muhkeiden viiksiensä lomasta, että asiat on esitettävä niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, mutta ei yhtään yksinkertaisemmin.
Kahlaan ihmisiä läpi ja epäilen, etten samaistu heihin siinä määrin kuin ihmisten pitäisi. Toisinaan hyödyn tai hyödytän, ymmärrän tai tulen ymmärretyksi, mutten koskaan niiden asioiden suhteen, jotka olisivat minulle kaikkein tärkeimpiä. Subjektiiviseen totuuteen uskovana hyväksyn sen, mutta sekin pirstaloi ymmälleen. Jos täysijärkisyys vaatii sopimuksen varaisia totuuksia, joihin turtua, olen hyvin pettynyt meille suotuun ajattelun lahjaan.
Mutta sitten taas, unohdan arvoni ja jäsentymättömän ideologiani, sillä on aika palata ohjelmoimaan sitä tiettyä tieto-taito-kokonaisuutta päähäni, jonka avulla minulle myönnetään haluamani ammatti.
Välillä kaikki on hyvin epäselvää ja koen itseni huijatuksi, mutta juuri noina hetkinä, kun halveksin kaikkia niitä kulttuurisia malleja, joita sokeasti toteutan, tunnen olevani rehellisimmilläni itselleni.

Hänen ihollaan

Hänen suudelmansa maistuu menneelle kesälle,
sille, jossa me elimme täysin siemauksin
ja kaukana kuluvasta ajasta.

Hänen ihollaan tuoksuu aurinkorasva
ja keskipäivän tukahduttava kuumuus.

Kävelimme äärettömyyteen tänään.
Ja sillä hetkellä
kun vedin tupakansavua keuhkoihini,
autuaana,
minä rakastuin häneen uudestaan.

Kun sormenpääni melkein koskettavat,
minä tiedän:
Jos milloinkaan voin päästä näin lähelle
mennyttä aikaa ja sitä, mitä todella kaipaan
sementtipölyn keskellä
tai sadettimien sateenkaarien alla,
sen saavutan hänen kanssaan.

Ja sitten,
hänen ihollaan lepää eilinen sade,
minun sormenpääni koskettavat,
jos sielu voi eheytyä,
se eheytyy nyt.

19.6.2006

Psykopaatti huijasi valitsijoita..

..ja ne ottivat minut tyytyväisenä psykologian pääaineopiskelijaksi!
Helpottunut olen. Ja niin paljon enemmän innoissani jos tämä olisi tapahtunut viime vuonna.
Tänä keväänä minulla oli jo paikka tilastotieteessä, joten kaikki oli sinänsä samantekevää, olin yliopistossa sisällä kuitenkin.
Muuta lisättävää minulla ei olekaan. Katso edellinen teksti, sitä minulle kuuluu.

Tylsiä tekstejä elämän helppoudesta

Vaikka valvonkin aamuun asti, ylös on pakko nousta viimeistään iltapäivällä,
jotta pääsee nauttimaan porottavasta auringosta.
Luen viltillä Freudin arkielämämme psykopatologiaa ja syön jäätelön välillä. Päivetyn pikkuhiljaa ja nautin lämmöstä toisinaan verenmaku suussa, vielä silloinkin kun päätäni alkaa särkeä, on särkenyt jo muutaman päivän.
Syön salaattia ja jonkkaan, uin ja soitan pianoa. Lauleskelen. Huomenna maalaamme huonekaluja. Päivät menevät nopeasti ohi. Mutta on mukavaa.
Tukahduttavaa mutta letkeää.
Minä olen onnellinen ja meillä on asiat hyvin. Puhdistan kehoani myrkyistä ja teen kehittäviä asioita. Tuntuu oikein hyvältä.
Pari päivää sitten tuntui erittäin lapselta kun K-P paistoi minulle lettuja.
Dyykkasimme kokonaisen meloonin ja koitimme kelluuko se. Kyllä se kelluu.
Omien pikku juttujen tekeminen ympäri vuorokauden on parantavaa. Toisinaan haaveilen tulevasta putkimiehen ammatistani.
Kaikki on kovin hyvin, joten minulla ei ole mitään tärkeää sanottavaa.