Totuus on tarua.. no ainakin hyvin ihmeellistä

Asioita tapahtuu jatkuvasti. Minulle ja minusta johtuen. Liian isoja asioita ja ehdottomasti liian nopeasti.
Olen tullut viime aikoina entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että elämäni on sketsisarja. Toisinaan hyvin mauttomalla huumorilla höystetty.
Episodeja toisensa perään. Ajattelin, että kohta alkaisi seesteinen kausi. Mutta jotain uutta hyvin pitkällistä käsittelyä vaativaa putkahtaa esiin. Ja taas jotain uutta. En ehdi kerätä itseäni, tai oikeastaan edes samaistua edelliseen tapahtumaan. Minun emotionaalinen läsnäoloni taisi jäädä jonnekin viime tammikuun paikkeille. Eikä järkikään aivan ajan tasalla voi olla.
Ajaudun tilanteisiin. Kaikki tuntuu kovin kontrolloimattomalta.
Voin kertoa tapahtuneista asioista symbolein, mutta sanat ovat minulle tyhjiä. Ehkä niiden vastaanottajat ymmärtävät ne paremmin. Tuntevat ne paremmin ja tekevät niistä totta.
Olen jossain määrin irrallinen elämästäni. Subjektiksi naamioitu objekti, joka toimii näennäisen vapaasti. Merkityksettömyyttä. Onttoutta. Läpinäkyvää.
Hyvin outoa.
Ja minä myös muutun. Tai pysyn liian samana. En voi suunnitella tulevaisuutta, koska en ehdi kokea mitä todella haluaisin. Ja koska irralliset tapahtumat heittelevät minua.
Enkä sano, että kaikki johtuu minun ulkopuolisista seikoista. Välttämättä mikään ei johdu. Mutta en hallitse itseäni. En ymmärrä syitäni tai seurauksiani.
Huh.
Mutta. Katsotaan huomenna mitä tulee vastaan. Ja yritetään ymmärtää se, mikä ehditään.