Rakkauden evoluutio
Alussa, seksuaalisen heräämisen ja ihmisten kanssa elämisen harjoittelun aikana, kaikki oli paljon yksinkertaisempaa. Vaikkei ehkä siltä tuntunut. Silloin oli kyse ainoastaan halusta, unelmista ja siitä, kuinka hyvin kukin niitä pystyy toteuttamaan todellisuudesta huolimatta. Oli aina kyse omasta itsestään, pyyteetön rakkaus kuului aikuisille, isille ja äideille.
Myöhemmin jumalointi (joka vaati suunnattomasti anteeksiantoa, tai sairaalloisen vahvaa kykyä nähdä unelmansa arkipäivän ihmisissä) kehitti pikkuhiljaa sellaista tunnetta, joka ei tarvinnut päivittämistä. Syntyi välittäminen, jonka takia asiat, joita teki, eivät enää olleet kiinni omasta tahdosta tai järjestä, eivät edusta tai hyödystä, sillä kaiken tahdon ja järjen yli ulottui käsittämätön tarve tehdä kaikki kumppaninsa takia.
Tämä välittäminen ei oikeastaan ollut tarve eikä halu, se oli tavallaan pakko, vaikkei sitä sellaiseksi koskaan mieltänytkään. Tämä välittäminen ei ollut enää kaukana pyyteettömästä rakkaudesta.
Pyyteettömän rakkauden myötä menettää itsestään hyvin paljon. Itsenäisyys katoaa monilta huomaamatta. Mutta kaikki alkavat taistella riippumattomuutensa puolesta jossain vaiheessa, arkisuhteen jokapäiväisten kiistojen muodossa. Jokainen muuttuu lapseksi puskiessaan tahtoaan väkivalloin läpi, peloissaan siitä, että jos ympäristö ei tällä kertaa sano heidän vaatimuksilleen ”kyllä”, he eivät enää koskaan vastaa ”kyllä” kysyttäessä ”tiedätkö, mitä minuus on?”.
Ja kun parisuhteessa ei ole kyse siitä, kumpi on tunteiden tasolla ehjempi päivän lopussa. On kyse säilymisestä ja tuhoutumisesta.
Elämässä on kyse omien ongelmien julkituomisesta, niiden hyväksymisestä ja niitä vastaan taistelemisesta. Pyyteettömässä rakkaudessa sama tehdään myös toisen ongelmille. Parisuhteessa nämä kaikki vielä pyritään sovittamaan yhteen niin, että kumpikin voi hymyillä toisinaan huoletta. Jaettuna ja ehjänä.
5.12.2005
Myöhemmin jumalointi (joka vaati suunnattomasti anteeksiantoa, tai sairaalloisen vahvaa kykyä nähdä unelmansa arkipäivän ihmisissä) kehitti pikkuhiljaa sellaista tunnetta, joka ei tarvinnut päivittämistä. Syntyi välittäminen, jonka takia asiat, joita teki, eivät enää olleet kiinni omasta tahdosta tai järjestä, eivät edusta tai hyödystä, sillä kaiken tahdon ja järjen yli ulottui käsittämätön tarve tehdä kaikki kumppaninsa takia.
Tämä välittäminen ei oikeastaan ollut tarve eikä halu, se oli tavallaan pakko, vaikkei sitä sellaiseksi koskaan mieltänytkään. Tämä välittäminen ei ollut enää kaukana pyyteettömästä rakkaudesta.
Pyyteettömän rakkauden myötä menettää itsestään hyvin paljon. Itsenäisyys katoaa monilta huomaamatta. Mutta kaikki alkavat taistella riippumattomuutensa puolesta jossain vaiheessa, arkisuhteen jokapäiväisten kiistojen muodossa. Jokainen muuttuu lapseksi puskiessaan tahtoaan väkivalloin läpi, peloissaan siitä, että jos ympäristö ei tällä kertaa sano heidän vaatimuksilleen ”kyllä”, he eivät enää koskaan vastaa ”kyllä” kysyttäessä ”tiedätkö, mitä minuus on?”.
Ja kun parisuhteessa ei ole kyse siitä, kumpi on tunteiden tasolla ehjempi päivän lopussa. On kyse säilymisestä ja tuhoutumisesta.
Elämässä on kyse omien ongelmien julkituomisesta, niiden hyväksymisestä ja niitä vastaan taistelemisesta. Pyyteettömässä rakkaudessa sama tehdään myös toisen ongelmille. Parisuhteessa nämä kaikki vielä pyritään sovittamaan yhteen niin, että kumpikin voi hymyillä toisinaan huoletta. Jaettuna ja ehjänä.
5.12.2005
posted by Shelove at 5:26 AM
2 Comments:
viimeiset rivit ja minä en enää tiedä mitä minulla on ja kuka minä olen?
Olen hiljaa lamaantuneena, sen välissä mitä olen ollut,mitä olen...
Yksityisyyteni revitään pirstaleiksi, kun Aino sanoo pitsalla: " Ella, minusta se ei tee sinulle hyvää..." "Mikko" Lopettaa Doris.
Olen eksynyt, mutta minulle tarjotut polut ja vaihtoehdot eivät tunnu ratkaisuilta. En halua päivän lopuksi sanoa, että tein niin kuin käskettiin. Toimin niiden mallien mukaan, jotka jostain toisesta ovat seurauksia minun elämäni syistä?
En tiedä mitä kirjoitin... Pelottaa että peilistä näen ihmisen, jota en enää tunnista.
Hmm... olen kyllä samaa mieltä siitä, että ihmisten kanssa pitää harjoitella elämään.
Tutkijan ura on hyvä valinta niin kauan, kun pitää itselleen selväksi, että huijaa rahoittajaa, eikä itseään.
Post a Comment
<< Home