Yritän olla siellä jossain

Herään aikaisin ja juon kahvit. Poltan tupakan ja kävelen samat reitit kuin aina ennenkin, ne, jotka vievät minut taas sinne, missä kannan vastuuni.
On jokseenkin naurettavaa tehdä tämä. Lukea nyt kirjoja ja laskea harjoitustehtäviä. Tuntuu kuin palaisin sinne, missä olin vuosi sitten. Olin kovin toisenlainen silloin. Minulla oli ehdottomia päämääriä ja suunnitelmia, valtavia suorituksia. Mutta en tainnut yhdistää sitä hengittämiseen tai maahan, kuun kiertokulkuun tai ihooni. Se oli naurettavaa elämää, jos nyt saan sanoa mielipiteeni. Yhtä mustavalkoisen naivia kuin kahdeksannella luokalla laatimani elämän arvot tai uskonnollinen vakaumus.
Silti tiedän, että erottamalla tämän älyllisen kasvamisen muusta elämisestä, voin huijata itseni samanlaiseen suorittamiseen. Tiedän, että tarvitsen sitä, mutten haluaisi enää taantua samanlaisen ohjelman toteuttajaksi.
Toisaalta siellä jossain oleminen tuntuu sairaalla tavalla raikkaalta. Nykyisten oppien mukaan en vahingoita hermostoani, sydäntäni tai keuhkojani kun teen näin. Elän platonisessa suhteessa ja innostun vain kehittävästä ja hyväksyttävästä aktiviteetista.
Mutta se ei ole minua. Voin mennä sinne osittain, mutten halua jäädä. Hajotan itseäni taas niin tavattoman laajalle. Mutta se käy. Saavutan kaikkia huijaten jotain jota en arvosta vain, jotta pääsisin elämään sitä todellista elämää, jota se hentoisesti sivuaa.