Aikakone ja aikataulujen jälkeinen elämä

Aikakoneeni toimii sittenkin!
Tänään on pitkästä aikaa aurinkoista. Jos kieltäytyy huomaamasta puiden lehtien syksyyn viittaavaa sävyä, voi elää vielä muutaman iltapäivän tunnin heinäkuussa. Minä ostin jäätelön ja poljin pyörällä menneen kesän reittejä. Vaikka olen syksyn lapsi niin paljon kuin ihminen vain voi olla, olen oppinut rakastamaan myös kesää. Hiukan ja salaa.
Mutta tuleva syksy saavuttaa takaisin perinteisen etumatkansa minun arvojärjestyksessäni, koska tämä tuleva syksy on luultavasti elämäni syksyistä paras.
Syksy on omien pikku juttujen aikaa, luomisen aikaa. Ja nyt kun minä vietän vapaata elämää, voin luoda entistä enemmän. Olen hymyillyt monena iltana parvekkeellani pimeitä risteyksiä katsellen. Jotkut kulkevat kouluun huomisaamuna. Minä en.
Todellinen renttu paljastuu lopussa. Minä jäin kiinni, tunnustan. Mutta katkeruus ei ole vieraillut tunteideni kirjossa enää pitkään aikaan. Sain aikaa kokonaisen vuoden. Pääsin hetkeksi todelliseen elämään, sinne, missä koulurutiinit ja opiskelujen päämäärät eivät hämärrä käsitystäni ajasta ja valinnoista. Hyppäsin ulos sivistyksen rattaista. Monet ystäväni siirtyivät laitoksesta toiseen. Kyllä minäkin, aikanani, ehkä. Ellen ruhdy sepäksi tai delfiiniksi, kaikki on vielä avoinna..

18.8.2005