Jotain pinnallisempaa

Jotain muuta, minä pyydän, jotain uutta ja ihmeellistä, jotain sellaista, joka ei ota huomioon minun heikkouksiani. Jotain sellaista, joka taas kerran, ihailee minun ainutkertaisuuttani. En pyydä pakoa näistä asioista, joita hän näyttää ja joiden parissa joudun joka tapauksessa kamppailemaan tämän elämäni kohdalla, vaan muunlaista lomaa, sellaista, joka antaa uudelleen ne suuruuden kokemukset ja sen tyhjyyden, joka naamioidaan pyyteettömäksi jumaloinniksi.
Minä toivoisin, niin kovin paljon sitä vapautta, joka ennen loi elämälleni sisällön. Juuri sitä huoraamista, josta sain itsetuntoni perustan, mutta jota nykyään halveksin.
Mutta silti. Minä tarvitsen helppoa ja uutta. En halua heittää vanhaa pois, haluan vain sitä samaa pinnallista helppoutta ja toiseen samaistumista, jota joskus tunsin. Sen saa nopeasti ja vaivattomasti. Pieniä kompromisseja tehden voi sanoa nauttivansa.
Nykyään osaan arvostaa hengellisiä ominaisuuksia. Niitä saan vain harvoilta. Mutta niitä lihallisia, joita sieluni edelleenkin vaatii, voin saada keltä tahansa.
Sinä, kaikista ihmisistä, pistit silmääni. Juuri sinulta nyt, vain sitä tiettyä mielihyvää ja yhteenkuuluvuudentunnetta. Ole kiltti, minä janoan. Ja koska se on sosiaalisesti niin väärin, en edes uskalla pyytää. Ehkä me kumpikin tiedämme, kuinka vähän se sielullisen kasvamisemme suhteen merkitsee, mutta me kumpikin tiedämme myös, kuinka paljon se hetkellisten mielijohteiden ja fyysisten tarpeidemme suhteen merkitsee.

18.2.2006